Yö meni Lumin kanssa hyvin, nukkui isossa kevythäkissä yön. Jaa.. voiko sitä isoksi sanoa, kun puolet meni häkistä pissapaikaksi, sinne ruoka ja vesikuppi, pitihän siellä olla nukkumapaikkakin. Klo:05 alkoi Lumi itkeskelemään, ei ollut pissinyt häkkiin. Käytin pois häkistä ja annoin aamuruoan, mutta ei pissinyt eikä syönyt. Nostin takaisin häkkiin, jonne annoin ruoan, hetken päästä alkoi syömään. Ilokseni kaikki ruoka meni alas. Parin tunnin päästä pennun tutkiminen, korvien hoito ja aamulääkkeiden anto. Korvat paljon siistimmän näköiset, yllättävän vähän rakkuloita, korvan sisällä enempikin, korvan kärjessä eli taittuvalla osalla ei ollenkaan. Suu siisti. Oikeaan silmäluomeen tullut yksi rakkula. Lumi on todella väsynyt, nukkuu enimmäkseen. Jaksoi kyllä vähän aikaa haukkua sisaruksille häkin toiselta puolelta. Kävimme myös toisten pentujen luona pikaisesti Lumi sylissäni. Sisaruksethan olivat heti kimpussa ja Lumi murisi niille, joten vein pois. Lumi on siis kipeä, eikä jaksa leikkiä.

Toiset pennut tutkin aina samalla,  ei oireita.