Silmät alkaneet avautumaan ja meno sen mukaista. Pentulaatikkoon laitoin sanomalehteä toiseen reunaan, jos sinne alettaisiin suunnistamaan vessa asioille ;). Pentujen massut sain viimeviikolla tasaantumaan sillä, kun pienensin emän ruoka-annosta. Tällaista vekslaamista, alkuun "hirveesti" mammalle ruokaa ja nestettä,et alkaisi maito nouseen, niin sit ku sitä alkaa tuleen, niin tulee jo liiaksikin. No nyt kaikki ok. Ääniinkin alettu reagoimaan, salaa ei enää makkariin mennä, liikehdintään alkaa heti olemaan ja sitä ihanaa pientä vikinää. Kuvagalleriaan lisäsin tänä aamuna otettuja kuvia. Jokaisesta jonkinmoinen yksittäiskuva yksin otettuna, eli odotin et kaikki nukahtaa ja hiukka niitä erilleen siirtelin ;-).

Lumille tuli perjantaina 6kk:tta täyteen. Lauantaina oli Hani-mummon 9-vuotispäivä ja sunnuntaina puolestaan pikku G:t täytti 1vuotta. Onnea kaikille!