Koko yön jatkunut läähätys ja petailu jatkuu. Avautumisvaihe kestää näköjään pitkään. Yöllä klo:3.30 kävimme pienen lenkin. Eipä ole ennen tuohon aikaan tullut käveltyä metsäpolkuja ja kuunneltua lintujen laulua :). Emme ihan kaksistaan oltu, kun ohi ajeli reipas työläinen. Vatsan tyhjentelyä on jatkettu viel tällekin päivälle. Eilisen päivän aikana Venla ei syönyt eikä juonut. Hiukka jo huolestuin nesteen saannista, lihaliemikään ei kelvannut. Yöllä sitten joi tosi paljon, mutta pariin kertaan sitten oksensi nesteen pois. Venla makoili taas rauhallisena pedissään, kun minä menin juomaan "aamu" kahvit. Pätkittäin nukutun yön jälkeen mun aamukahvit oli kymmenen aikaan. Kävin aina välillä kurkistamassa tilannetta. Hupsista heijaa, mamma oli hypänny meidän sänkyyn ja petaili siellä minkä kerkes. Olipa se kerennyt mun vaatekaapin alahyllyn vaatteetkin myllertää lattialle :). Mitäs jätän kylpypyyhkeeni kaapin oveen, et se jää raolleen. Muutama kuva eiliseltä päivältä.

Yleisö, joka ei malttaisi olla pois makkarista. Jouduimme laittamaan vielä toisen aidan tuonne kauemmaksi, kun Lumi vinku ja hyppi portin päälle.

Jos minä hyppisin, niin aukeaisiko silloin toi portti: