Parjantaina vanhin lapsistamme muutti kotoa pois, Espooseen saakka. Luopumisen tuskaa Itku.

Lauantaina viettelimme nuorimmaisen synttäreitä. Illemmalla Retu kävi tervehtimässä veljeään. Kuvia voi käydä katsomassa galleriassa.

Sunnuntaina tulivat Nipsun omistajat ja samalla Nipsu lähti omistajien matkassa kotia.

Kuntoutus/terapia ohjeita sain työkaverini kaverilta Kertulta Saksasta. Nipsun jalan kuntoutuminen lähti hyvin liikkeelle. Alkoi jo astumaan jalallaan, kun vauhtia alkoi jo olemaan niin paljon ettei sitä muistanut. Työtähän jalan kuntoutumiseen on tehty ja joutuu vielä tekemään, jotta siitä "jalka" saadaan. Kyllä taas hiljeni täällä vähäksi aikaa, kun pieni Nipsu lähti meitä viihdyttämästä. Nipsu on todella reipas miehen alku. Kiitokset kaikille kannustuksesta.